Takanamme on hyvin poikkeuksellinen vuosi koronapandemian johdosta ja vuosi 2020 tuleekin varmasti jäämään historiaan sekä herättämään keskustelua vielä pitkään. Rokotteiden myötä on toiveissa, että koronavirus ja sen aiheuttamat poikkeusjärjestelyt sekä rajoitukset poistuisivat tämän vuoden aikana tai jopa jo kesään mennessä. Viruksen erilaiset vaikutukset saattavat kuitenkin tuntua yhteiskunnassamme vielä pitkään ja olemmekin esimerkiksi ottaneet taas askeleen digitaalisempaan suuntaan mm. etätöiden yleistymisen myötä. Monissa kodeissa onkin ahkerasti ryhdytty rakentamaan erilaisia työpisteitä ja monille vierashuoneille sekä jopa vaatehuoneille on löydetty laajempi tarkoitus. Miten sitten vuosi 2020 meni ja kuinka korona vaikutti yleisesti rakentamiseen kuin myös Muurametalojen vuoteen?
Rakentamiseen pandemian vaikutukset ovat tulleet hieman viiveellä. Asuntokauppa jopa vilkastui kesällä koronarajoitusten ollessa selvästi vähäisempiä. Omakotitalorakentaminen pysyi melko samalla tasolla, mitä selittää myös osin erittäin hyvä alkuvuosi pientalorakentamisessa. Pandemian vuoksi kotona vietetty aika on kasvanut erittäin paljon ja on aiheuttanut sen, että omaan kotiin on alettu panostamaan entistä enemmän ja vapaa-ajan asunnot ovat kasvattaneet suosiotaan. Etätyöt ovat taas osaltaan johtaneet siihen, että Suomen sisäinen muuttoliikenne pienemmille paikkakunnille on kasvanut.
Hyvin epätavallisesta vuodesta huolimatta vuosi 2020 oli Muurametaloilla kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Koronan vaikutukset yrityksemme liiketoimintaan jäivät onneksemme todella pieniksi. Reagoimme muuttuvaan tilanteeseen heti helmi-maaliskuussa virittämällä omaa toimintaa mahdollisimman riskittömäksi.
Miltä vuosi 2021 näyttää rakentamisen näkökulmasta?
Tutkimuksien valossa asuntotuotanto tulee vähenemään vuonna 2021 ja asuntojen kysynnän on arvioitu ylittävän asuntojen tarjonnan. Tämä saattaa ajaa yhä useamman harkitsemaan oman kodin rakentamista/rakennuttamista. Ennusteet povaavatkin pientä kasvua omakotitalorakentamisen puolella. Vuonna 2021 rakennusteollisuus on ennustanut rakennettavan yhteensä 6800 omakotitaloa (vrt 2020 6400kpl)
Omakotitalojen kasvava kysyntä näkyy jo nyt Muurametalojen tilauskannassa. Odotuksissa on, että vuosi 2021 tulee olemaan omakotitalorakentamisen näkökulmasta hyvä. Tärkeintä on, että saamme olla tänäkin vuonna mukana rakentamassa uusia omakotitalounelmia asiakkaillemme.
Vuoden 2021 osalta toiveissa on siis vähitellen paluu normaaliin tai ainakin hieman uudenlaisempaan normaaliin. Aika näyttää millaisia vaikutuksia pandemia jättää ja onko esimerkiksi kotona työskentelemisen kasvu jäänyt osittain pysyväksi ilmiöksi. Varmaa on kuitenkin, että oma koti tulee jatkossakin olemaan erittäin tärkeä paikka, jossa suurin osa omasta ajasta vietetään. Muurametalot auttaa jatkossakin sinua saamaan juuri sinun itsesi näköisesi kodin, jossa vietät elämäsi tärkeimmät hetket!
Aleksi Rämö
Toimitusjohtaja
Muurametalot Oy