modulirakentaminen

Kokemuksia moduulirakentamisesta

”Rakentaminen oli varmin tapa saada meidän tarpeisiin sopiva ratkaisu.”

Uudellamaalla Järvenpäässä asusteleva Markus Mankin rakensi 3 henkiselle perheelleen Muurametalon keskustan läheisyydessä sijaitsevalle omakotitaloalueelle.

Mankinin perhe ei ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Keväällä alkanut rakennusprojekti oli perheelle jo toinen. Vuonna 2007 rakennetun kodin tilaratkaisut eivät kuitenkaan sopineet enää asukkaiden tarpeisiin. Perheen onneksi naapurista vapautui sopiva tontti ja rakentamissuunnitelmat laitettiin vireille turhia aikailematta.

”Meillä oli konkreettinen tarve lisätilalle sekä fiksummille neliöille. Meille sopivaa tarjontaa ei lähialueelta kuitenkaan löytynyt. Rakentaminen oli varmin tapa saada meidän tarpeisiin sopiva ratkaisu.”, Markus muistelee.

Miksi Muurametalot?

Markuksella oli hyvät kokemukset moduulirakentamisesta. Lämpimissä tehdasolosuhteissa tehty talo tuntui asiakkaan mielestä turvalliselta sekä toimivalta tavalta rakentaa. Lopullinen valinta ratkaistiin kahden suomalaisen talotehtaan väliltä, joista Muurametalot vaikutti kokonaisuutena paremmalta vaihtoehdolta.

”Aikaisemman taloprojektin jäljiltä minulla oli erittäin hyvät kokemukset moduulirakentamisesta. Kun meille sopiva tontti oli löytynyt, kartoitimme eri talototehtaita, jotka rakentavat muuttovalmiita taloja moduuleista. Lopullinen päätös ratkaistiin kahden suomalaisen talotehtaan väliltä”

Asiakkaan mukaan Muurametalojen toimitussisällön laajuus, toimitusaika sekä hinta kohtasivat järkevällä tavalla. Myös mallistosta löytynyt Kuusama-talomalli (pohja B) sopi täydellisesti tontin mittoihin, jonka jälkeen valinta oli helppo.

”Meillä oli toisen talotehtaan kanssa neuvottelut jo pitkällä ennen keskustelun avausta Muurametalojen kanssa. Muurametalojen tarjoama talopaketin hinta, toimitusaika sekä toimitussisällön laajuus yllätti meidät positiivisesti. Lopulta valinta oli helppo”

Referenssit antoivat positiivisen mielikuvan

Markus etsi paljon informaatiota Muurametaloista ennen päätöksentekoa.

”Muurametalojen toiminnasta oli saatavissa kattavasti informaatiota sekä hyviä referenssejä, jotka antoivat positiivisen mielikuvan yrityksestä. Netistä löytyi paljon päiväkirjablogeja sekä keskusteluita. Myös projektiin valitulla vastaavalla mestarilla oli positiivisia kokemuksia Muurametalojen rakentamisesta”

Nopea ja toimiva konsepti

Asiakkaan mielestä Muurametalojen konsepti on toimiva ja saumaton. Rakentaminen sujui niin kuin pitikin. Kehitettävää puolestaan löytyy sisustusvalintojen teosta, johon on pikapuoliin tulossa uusia kehitystoimenpiteitä.

”Muurametalojen konsepti ja nopea toimitusaika vakuuttivat meidät. Odotukset myös lunastettiin ja asiat menivät juuri niin kuin oli sovittu. Sisutusvalintojen osalta oli jotain epäselviä tilanteita. Muuten kaikki meni jämäkästi ja asian mukaisella tavalla eteenpäin. Alue-edustaja sekä projektipäällikkö olivat hyvin tavoiteltavissa. Kaikkiin kysymyksiin saatiin vastaukset”

Toimitussisältömuutokset onnistuivat

Muurametalojen pohjaratkaisuihin sekä sisustusmateriaaleihin voidaan tehdä pieniä muutoksia asiakkaan tarpeen mukaan. Näin tapahtui myös Markuksen taloprojektissa

”Teimme pieniä muutoksia pohjaratkaisuun sekä sisustusmateriaaleihin. Sisustusmateriaalien osalta hankimme tarvitsemamme tavarat itse. Tämä onnistui ongelmitta.”

Kaikki valmista aikataulussa

Mankinin omakotitaloprojektissa ei turhia aikailtu. Aikataulu oli selkeä, eikä ylimääräistä aikaa ollut hukattavaksi. Talo valmistui ajallaan ja projekti eteni tehokkaasti eteenpäin.

”Projektin alussa kävimme aikataulut Muurametalojen kanssa läpi. Kaikki meni niin kuin oli sovittu. Maatyöt ja perustukset toteutettiin kahdessa viikossa. Talo toimitettiin tontille heti sen jälkeen ja kolmen kuukauden jälkeen kaikki oli valmista.”

Näin projekti eteni

  • Rakentamisen suunnittelu alkoi loppukesästä 2016
  • Tonttikauppa marraskuussa 2016
  • Yhteys Muurametaloihin marraskuussa 2016
  • Vanhan talon myynti tammikuussa
  • Toimitussopimuksen allekirjoitus tammikuun lopussa
  • Rakennusluvat maaliskuun lopussa
  • Maatyöt ja perustukset huhtikuussa
  • Talotoimitus Toukokuussa
  • Muutto uuteen kotiin Elokuussa

Kuvia kohteesta (Kuusama, pohja B)

Asiakastarinat

Omakotitalo maaseudun rauhassa Pirkanmaan laitamilla

Kokemuksia talopaketin rakentamisesta toiselle paikkakunnalle

Pieni talopaketti lapsiperheelle

Omakotitalo pienelle tontille

”Ainolanranta-100 talomallin pohja ja myyjä vakuuttivat”

1,5-kerroksen Kotiranta-talopaketti perheelle

Muuttovalmis talo nuorelle perheelle kolmessa kuukaudessa

Olohuone, Muurametalot

Lampisten uusi koti on täynnä valoa ja tilaa

Talpaketit korkealla sisäkatolla

Kolmen lapsen perheen ensimmäinen omakotitalo

Hyvien kokemuksien myötä toista kertaa rakentamaan

Rakentamisen kustannukset

”Muurametalot oli budjettivarma ratkaisu”

Muuttovalmis talo Lappajärvelle

talopaketti-terassi-kanerva-D

Valmistaloprojekti, jossa ”kaikki meni paremmin kuin odotettiin”

keittio-perheelle-pohjaratkaisu-artikkelikuva

Sypressissä on perheellä tilaa kasvaa

Talopaketti perheelle

Kokemuksia talopaketin rakentamisesta

”Toimitusaika ja kokonaispaketti hintoineen osui juuri kohdilleen. Talomalliksi valikoitui huoneistoalaltaan 96 neliöinen Kanerva”

talopaketit, kokemuksia rakentamisesta

”Rakentaminen meni sovitun mukaisesti”

Mitä talon purkamisessa pitää ottaa huomioon? Miten uusi talo rakennetaan puretun talon tilalle? Tutustu asiakastarinaan ja poimi vinkit oman rakennusprojektisi suunnittelun tueksi.

Kokemuksia_talopaketeista

”Selkeä ja helppo projekti”

Tutustu asiakastarinan kautta, miten talon rakentaminen etenee vaihe vaiheelta.

Muuttovalmis talopaketti

”Erinomainen valinta ensimmäiseksi omaksi kodiksi”

Sami ja Taija rakensivat ensiasunnokseen Muurametalojen valmistalon.

talopaketit, kokemuksia

”Kustannukset ja muuttopäivä oli tiedossa heti alusta asti”

Kokemuksia avaimet käteen -periaatteella toteutetusta Muurametalosta

”Tämä oli lapsiperheelle helppo ja nopea tapa rakentaa uusi talo”

”Tämä oli lapsiperheelle helppo ja nopea tapa rakentaa uusi talo”

”Muurametalojen edistyksellinen alapohjaratkaisu vakuutti”

Mitä tapahtuu ennen rakentamista?

Valmistaloa rakennettaessa asiakkaan tehtävät painottuvat varsinaista rakentamista edeltävään aikaan. Kysyimme rakentajapariskunnalta, minkälaisia asioita tässä vaiheessa rakennusprojektia on tullut eteen ja minkälaisia vinkkejä ja ohjeita antaisitte muille rakentamisesta kiinnostuneille henkilöille.

Kiireinen yrittäjäpariskunta toteutti talohaaveensa Muurametalojen kanssa

9-vuotta Muurametalossa

9 vuotta Muurametalossa

Pynnösten talo Säynätsalossa.

Alasen perheen unelmien koti

Alasen perhe rakensi unelmiensa talon

Anu Kujalan mielestä valmistalon rakentaminen on helppoa ja vaivatonta

Anu Kujala oli seuraamassa talon pystytystä. Tutustu Anun mietteisiin talon rakentamisesta.

Talopaketti, kokemuksia

Paras ratkaisu juuri minulle!

Markku Kärppä, Sipoo

Eläkekoti perintötontille

Matti ja Maria Koskinen, Espoo

Nuoren parin haave toteutui!

Roosan ja Tomin talo, Laukaa

Asiakastarina - Sepposet

Juuri meille räätälöity koti!

Inga ja Hannu Sepponen

Asiakastarina - Rannat

Vuorela – talo Vantaa – VIDEO

Pia ja Martin Rannan talo, Vantaa

Asiakastarina Mäntyniemi

Mäntyniemi M-161 -Lappeenranta

Lappeenrannassa asustava Hanna ja Antti Hyvärisen perhe rakensi jo toisen Muurametalonsa kasvavan perheensä tarpeisiin.

Kolme kuukautta ja olet kotona!

Muurametalojen talopaketit valmistuvat kolmessa kuukaudessa. Tilaa talokirja kotiisi ja tutustu talomalleihin!

Valikko