OMAKOTITALO PIENELLE TONTILLE

Järvisen perhe halusi kompaktia asumista. Ratkaisu löytyi Muurametalojen talomallistosta.

Järvisten ajatus oman talon rakentamisesta lähti liikkeelle, kun Valkeakoskella pidettiin pienasuntonäyttely. Tontit ja talot olivat sopivan kompakteja heidän tarpeisiinsa, ja lapsiperheeenä heitä miellytti kun alueen koulut ja opiskelupaikat ovat lähellä. Myös muutama tuttava muutti alueelle.

Järvisen pariskunta päätti laittaa silloisen asuntonsa myyntiin ja lähteä rakennuttamaan uutta kotia. Asunto menikin nopeasti kaupaksi, ja sen johdosta tontti päästiin varaamaan lokakuussa 2018. Tontin varaamisen jälkeen he ottivat yhteyttä Muurametalojen talomyyjään Siukolan Jussiin. Ajatuksena oli pieni talo pienelle tontille. Tässä välissä asiakkaat tutustuivat useiden talovalmistajien talomalleihin, mutta Muurametaloilta löytyi parhaiten sopiva pohja tontille. Myös Muurametalojen alapohjarakenne kiinnosti ja vaikutti talovalmistajan valintaan. He kävivät myös Muurametalojen talonäytöksessä tutustumassa toimitukseen tarkemmin.

Tontin ollessa kooltaan alle 500m2 Järviset päättivät valita Muurametalojen pienimmän mallin – Vanamo 98:n pohjaratkaisulla C:n. Talo saatiin sijoitettua mukavasti tontille, ja sijoittamalla isot ikkunat etelän suuntaan pienten neliöiden kotiin saatiin runsaasti tilan tuntua. Lisävalintana kodin takapihalle he valitsivat talopakettiinsa 5,9×2,5 metrisen katetun terassin, joka toimii myös olohuoneen jatkeena. Kodinhoitohuoneen liukuovien taakse on piilotettu talotekniikka ja pyykkihuolto. ”Nelihenkiselle perheelle neliöt riittävät hyvin, ja talo tuntuu neliöitään suuremmalta avokeittiön ansiosta. ” Järviset toteavat.

Muuttovalmis talopaketti oli vaivaton ratkaisu

Järviset valitsivat muuttovalmiin toimituksen aiemman kokemuksensa perusteella. ”Edellinen talo valmistui erillisinä urakoilla, joka vaati paljon aikatauluttamista ja asioiden hoitamista. Nyt halusimme vaivattomamman ratkaisun ilman että meidän pitäisi johtaa projektia ja viedä asioita jatkuvasti eteenpäin.”

He kokivat, että Muurametalojen mallistoon pystyi tekemään muutoksia melko joustavasti, ja että lisävalintoja oli tarjolla kattavasti. Heidän kotinsa pohjakuva käännettiin peilikuvaksi, tupakeittiöön lisättiin keittiösaareke ja sekä kulku suurelle terassille, joka oli myös lisävalintainen heidän kotiinsa.

Muurametalojen sisustussuunnittelija otti Järvisiin yhteyttä ennen talotoimitusta, ja pian he tapasivatkin sisustussuunnittelun merkeissä. ”Tarkoituksena oli valita toisiinsa sopivat, ajattomat sisustusvalinnat. Muurametaloilla oli hyvä sisustusvalikoima ja sisustussuunnittelijalta saimme vahvistusta suunnitelmiimme. Musta keittiö nähtiin Muurametalojen talonäytöksessä ja pitihän sellainen omaankin kotiin saada. Keittiösaareke toimittaa tällä hetkellä myös ruokapöydän virkaa.”

Muuttovalmis talopaketti oli vaivaton ratkaisu

Lupaprosessi tuntui valmistalossa haastavimmalta vaiheelta. Lupakäsittely sujui lopulta hyvin, kun tarvittavat asiakirjat saatiin talotehtaalta. Talomyyjämme Siukola kävi ystävällisesti kaupungin rakennusvalvonnassa neuvottelemassa talon sijoituspaikasta tontille. Rakentaminen pääsi alkamaan suunnitellussa aikataulussa.

Muurametalot saa Järvisiltä kiitosta hyvästä aikatauluttamisesta, työn jäljestä ja rakentamisen nopeudesta. Asiakas otettiin hyvin huomioon rakentamisen eri vaiheissa. Aikataulut pitivät todella hyvin. Sisustustyön jälki on erinomaista, ja he suosittelevat Muurametaloja muuttovalmista toimitusta etsiville perheille.

Teillekin uusi koti?

Kattavasta talomallistostamme löytyy ratkaisu niin yksin asujille, pariskunnille, pienille kuin isommillekin perheille. Tutustu talomallistoomme ja ihastu!

Kuvia muuttovalmiista kodista

Valikko