onnistunut taloprojekti

Onnistunut taloprojekti – Nopea ja toimiva konsepti vakuutti Samin ja Lauran

”Muurametalojen kokonaispalvelu kolahti hyvin meidän tarpeisiin”

Sami Antila ja Laura Hautamäki rakennuttivat Muurametalon Jalasjärvelle. Pariskunta oli jo pidemmän aikaa etsinyt itselleen isompaa omaa asuntoa, mutta heille sopivaa taloa ei ollut löytynyt.

”Katsoimme isompaa taloa pitkään, mutta tuloksetta. Lopulta veljen kanssa mietittiin, että olisiko rakentaminen yksi vaihtoehto. Heillä oli sama tilanne, joten lähdimme viemään rakentamisideaa porukassa eteenpäin”, kommentoi Sami Antila

Sami ja hänen veljensä ovat töissä Suomen suurimmalla paikalla valettavien betoniperustuksien urakointiin erikoistuneella rakennusalan yrityksellä (Perustava Oy), jota kautta Muurametalot oli veljeksille tuttu talotoimittaja. Positiivinen kuva yrityksestä, Muurametalojen rakennustavasta sekä työn laadusta vaikutti suurimpana tekijänä siihen, että rakennusprojektia lähdettiin viemään eteenpäin juuri Muurametalojen kanssa.

”Minulla on aina ollut positiivinen kuva Muurametaloista. Olen seurannut töiden puolesta jo pitkän aikaa, kuinka talonrakentaminen eri yrityksillä toimii. Muurametalojen konsepti on toimiva ja nopea, joten se painoin vaakakupissa Muurametalojen suuntaan todella paljon. Toki katseltiin paljon muitakin vaihtoehtoja, mutta Muurametalojen kokonaispalvelu kolahti hyvin meidän tarpeisiin”, Antila muistelee

Taloudellisesti fiksu vaihtoehto

Asiakkaan mielestä Muurametalojen tarjoama kokonaisuus on rakentajalla taloudellisesti fiksu vaihtoehto. Kilpailukykyisen hinnan lisäksi rakentajapariskuntaa miellyttivät toimitussisällön laajuus sekä projektin nopeus.

”Kokonaisuutena Muurametalojen palvelu on erittäin kilpailukykyinen sekä taloudellisesti fiksu vaihtoehto. Ajankäytöllisesti projektiin ei tarvinnut tuhlata ylimäärästä aikaa ja vaivaa. Laaja toimitussisältö varmisti, että esimerkiksi taloon tuleva lämmönlähde oli mietitty valmiiksi jo talokaupan yhteydessä. Myös rakennushankkeen nopeudesta oli selkeää positiivista hyötyä. Vuokraa ei tarvinnut maksaa kuin kolmelta kuukaudelta, koska muuttamaan päästiin aikataulussa.

Laatu edellä ytimekkäästi eteenpäin

Muurametalon rakentamisesta vastaa aina koulutettu työpäällikkö, joka valvoo projektin aikataulua sekä kenttärakentamisen laatua. Näin asiakas voi olla varma siitä, että projekti on selkeästi johdettu ja laatu varmistettu.

”Työpäällikkö otti meihin yhteyttä ennen varsinaisen rakentamisen aloitusta. Kävimme kaikki asiat läpi ja projekti lähti ytimekkäästi eteenpäin. Heti alusta asti oli sellainen tunne, että talo rakennettaisiin tarkan laadunvalvonnan alaisena. Näin myös oli. Voimme olla varmoja siitä, että asiat ovat viimeisen päälle hyvin.”

Lämmin koneellisesti tuuletettu alapohja tuo turvallisuuden tunnetta

Muurametalojen alapohjaratkaisu on Tampereen teknillisen yliopiston kanssa yhteistyössä kehitetty lämmin ja koneellisesti tuuletettu alapohja. Moni asiakas kiinnittää tähän paljon huomiota. Perustavalla useita vuosia työskennelleen Samin näkemys on, että ratkaisu on toimiva.

”Perustamistapa on toiminnallisesti erittäin luotettava ja varma.”

Asumismukavuutta pienillä pohjamuutoksilla ja onnistuneilla sisustusvalinnoilla

Asiakkaan mukaan talon pohjaratkaisu sekä sisustusvalinnat tekevät heidän talostaan täydellisen kodin asua. Muutamilla muutoksilla varustettu talo on tilankäytöllisesti toimiva ja miellyttävän avara.

”Kävimme talonäytöksessä katsomassa vastaavaa talomallia tarkemmin. Talomallin näkeminen toi tukea ostopäätökseen. Saimme selkeän kuvan huoneiden koosta. Pienillä muutoksilla saimme tupakeittiöön sopivasti lisää tilaa ja avaruutta. Kokonaisuus miellyttää meidän silmää. Ihana koti, jossa nauttii asumisesta.”

Onnistunut taloprojekti

Asiakkaan mukaan koko projekti eteni tehokkaasti ja jouhevasti.

”Kaikki rakennusmiehet olivat ammattitaitoisia ja mukavia tyyppejä. Laatu on ollut erittäin hyvää. Työpäällikkö antoi oman työpanoksen projektin onnistumiselle. Siitä iso kiitos! Tämä oli onnistunut taloprojekti”

Pariskunnan rakentamispäätös syntyi loppuvuodesta 2016. Sen jälkeen asiat etenivät selkeässä järjestyksessä:

  • tonttivaraus joulukuussa 2016
  • talokaupat tammikuussa 2017
  • tontin ostaminen helmikuussa
  • maatyöt aloitettiin maaliskuussa
  • talotoimitus huhtikuussa
  • muutto uuteen kotiin heinäkuussa

Kuvia kohteesta (Kuusama, pohja A)

Kolme kuukautta ja olet kotona!

Muurametalojen talopaketit valmistuvat kolmessa kuukaudessa. Tilaa talokirja kotiisi ja tutustu talomalleihin!

Asiakastarinat

Omakotitalo maaseudun rauhassa Pirkanmaan laitamilla

Kokemuksia talopaketin rakentamisesta toiselle paikkakunnalle

Pieni talopaketti lapsiperheelle

Omakotitalo pienelle tontille

”Ainolanranta-100 talomallin pohja ja myyjä vakuuttivat”

1,5-kerroksen Kotiranta-talopaketti perheelle

Muuttovalmis talo nuorelle perheelle kolmessa kuukaudessa

Olohuone, Muurametalot

Lampisten uusi koti on täynnä valoa ja tilaa

Talpaketit korkealla sisäkatolla

Kolmen lapsen perheen ensimmäinen omakotitalo

Hyvien kokemuksien myötä toista kertaa rakentamaan

Rakentamisen kustannukset

”Muurametalot oli budjettivarma ratkaisu”

Muuttovalmis talo Lappajärvelle

talopaketti-terassi-kanerva-D

Valmistaloprojekti, jossa ”kaikki meni paremmin kuin odotettiin”

keittio-perheelle-pohjaratkaisu-artikkelikuva

Sypressissä on perheellä tilaa kasvaa

Talopaketti perheelle

Kokemuksia talopaketin rakentamisesta

”Toimitusaika ja kokonaispaketti hintoineen osui juuri kohdilleen. Talomalliksi valikoitui huoneistoalaltaan 96 neliöinen Kanerva”

talopaketit, kokemuksia rakentamisesta

”Rakentaminen meni sovitun mukaisesti”

Mitä talon purkamisessa pitää ottaa huomioon? Miten uusi talo rakennetaan puretun talon tilalle? Tutustu asiakastarinaan ja poimi vinkit oman rakennusprojektisi suunnittelun tueksi.

Kokemuksia_talopaketeista

”Selkeä ja helppo projekti”

Tutustu asiakastarinan kautta, miten talon rakentaminen etenee vaihe vaiheelta.

Muuttovalmis talopaketti

”Erinomainen valinta ensimmäiseksi omaksi kodiksi”

Sami ja Taija rakensivat ensiasunnokseen Muurametalojen valmistalon.

talopaketit, kokemuksia

”Kustannukset ja muuttopäivä oli tiedossa heti alusta asti”

Kokemuksia avaimet käteen -periaatteella toteutetusta Muurametalosta

”Tämä oli lapsiperheelle helppo ja nopea tapa rakentaa uusi talo”

”Tämä oli lapsiperheelle helppo ja nopea tapa rakentaa uusi talo”

”Minulle oli tärkeää, että talo rakennetaan kuivissa tehdasolosuhteissa”

”Minulle oli tärkeää, että talo rakennetaan kuivissa tehdasolosuhteissa”

Mitä tapahtuu ennen rakentamista?

Valmistaloa rakennettaessa asiakkaan tehtävät painottuvat varsinaista rakentamista edeltävään aikaan. Kysyimme rakentajapariskunnalta, minkälaisia asioita tässä vaiheessa rakennusprojektia on tullut eteen ja minkälaisia vinkkejä ja ohjeita antaisitte muille rakentamisesta kiinnostuneille henkilöille.

Kiireinen yrittäjäpariskunta toteutti talohaaveensa Muurametalojen kanssa

9-vuotta Muurametalossa

9 vuotta Muurametalossa

Pynnösten talo Säynätsalossa.

Alasen perheen unelmien koti

Alasen perhe rakensi unelmiensa talon

Anu Kujalan mielestä valmistalon rakentaminen on helppoa ja vaivatonta

Anu Kujala oli seuraamassa talon pystytystä. Tutustu Anun mietteisiin talon rakentamisesta.

Talopaketti, kokemuksia

Paras ratkaisu juuri minulle!

Markku Kärppä, Sipoo

Eläkekoti perintötontille

Matti ja Maria Koskinen, Espoo

Nuoren parin haave toteutui!

Roosan ja Tomin talo, Laukaa

Asiakastarina - Sepposet

Juuri meille räätälöity koti!

Inga ja Hannu Sepponen

Asiakastarina - Rannat

Vuorela – talo Vantaa – VIDEO

Pia ja Martin Rannan talo, Vantaa

Asiakastarina Mäntyniemi

Mäntyniemi M-161 -Lappeenranta

Lappeenrannassa asustava Hanna ja Antti Hyvärisen perhe rakensi jo toisen Muurametalonsa kasvavan perheensä tarpeisiin.

Valikko