Muurametalo - Asiakaskokemus

Mausteinen Muurametalo

Pia ja Martin Ranna, Vantaa

Vantaan asuntomessujen yleisön suosikki Vuorela-talo on nyt Rannan perheen toiveitten koti. Villa Chiliksi ristityn kodin terassilla kasvatetaan Martin Rannan harrastuksen mukaisesti chilimausteita. Kiehtovasta aiheesta Martin voisi kertoa monia kulinaarisia tarinoita, joista nousee vesi kuulijakunnan kielelle.

Vahvat iloiset värit

Mausteiset värit toistuvat talon sisustuksessa- esimerkiksi kirkasta keltaista olohuoneen ja keittiön seinissä tuomassa aurinkoisuutta sisätiloihin. Yläkerran huoneissa yllättävät myös vahvat värimaailmat, jotka sopivat harkitusti yhteen.

Pia ja Martin sekä perheen kaksi poikaa asuvat nyt toiveittensa kodissa tyytyväisinä.

Asiakastarina - Rannat
Asiakastarina - Rannat

Tästä syystä Muurametalo

– Suurin syy valita Muurametalo oli se, että saimme sen muuttovalmiina.  Meillä itsellämme on rakentamisasioissa peukalo keskellä kämmentä ja meidän molempien työ vie hyvin paljon aikaamme. Siksi halusimme saada talomme mahdollisimman valmiina.  Muurametalot tarjosi muuttovalmiin ratkaisun, jossa valmiusaste oli tavanomaista huomattavasti pidemmällä.

Avaimet käteen

– Meille itsellemme jäi rakennusvaiheeseen päästyä tehtäväksi vain palkata työn etenemisestä vastaava ”mestari”. Sillä ratkaisulla säästyimme monelta huolehtimiselta.  Rakentamisessa kaikki muu tehtiin Muurametalojen toimesta valmiiksi, mutta talon ulkomaalauksen halusimme tehdä itse, jotta pääsemme itsekin vähän ”tekemisen makuun”.  Olisi kyllä pitänyt antaa sekin ammattilaisten tehtäväksi, naurahtaa Martin.

Hyvää laadukasta työtä

– Muurametalon tekemän työn laatuun sisustustöissä olemme tyytyväisiä, kertoo Pia.  – Esim. laatoitukset ja muut pintatyöt Muurametalot teki erinomaisen huolellisesti. Hatunnosto työntekijöille!

Pienen tontin toivekoti

– Tämä koti on meille juuri sopiva, pariskunta toteaa.  On hyvät työtilat Pian etätyöpäiviä varten, on valoisia terassitiloja, tiloja säilytykseen ja harrasteisiin sekä lapsille omat rauhalliset huoneet. Tilat on jaettu ihanteellisesti kahteen kerrokseen, jonka vuosi talo ei vie paljon tontilta tilaa. Vaikka tonttimme ei ole järin suuri, piha-aluetta jää nyt aivan riittävästi lasten leikkeihin, puutarha-harrastukseen ja laajaan autokatos/varastoon.

Asiakastarinat

Omakotitalo nelihenkiselle perheelle

Muuttovalmis talopaketti tuttuun naapurustoon

Omakotitalo maaseudun rauhassa Pirkanmaan laitamilla

Kokemuksia talopaketin rakentamisesta toiselle paikkakunnalle

Pieni talopaketti lapsiperheelle

Omakotitalo pienelle tontille

”Ainolanranta-100 talomallin pohja ja myyjä vakuuttivat”

1,5-kerroksen Kotiranta-talopaketti perheelle

Muuttovalmis talo nuorelle perheelle kolmessa kuukaudessa

Olohuone, Muurametalot

Lampisten uusi koti on täynnä valoa ja tilaa

Talpaketit korkealla sisäkatolla

Kolmen lapsen perheen ensimmäinen omakotitalo

Hyvien kokemuksien myötä toista kertaa rakentamaan

Rakentamisen kustannukset

”Muurametalot oli budjettivarma ratkaisu”

Muuttovalmis talo Lappajärvelle

talopaketti-terassi-kanerva-D

Valmistaloprojekti, jossa ”kaikki meni paremmin kuin odotettiin”

keittio-perheelle-pohjaratkaisu-artikkelikuva

Sypressissä on perheellä tilaa kasvaa

Talopaketti perheelle

Kokemuksia talopaketin rakentamisesta

”Toimitusaika ja kokonaispaketti hintoineen osui juuri kohdilleen. Talomalliksi valikoitui huoneistoalaltaan 96 neliöinen Kanerva”

talopaketit, kokemuksia rakentamisesta

”Rakentaminen meni sovitun mukaisesti”

Mitä talon purkamisessa pitää ottaa huomioon? Miten uusi talo rakennetaan puretun talon tilalle? Tutustu asiakastarinaan ja poimi vinkit oman rakennusprojektisi suunnittelun tueksi.

Kokemuksia_talopaketeista

”Selkeä ja helppo projekti”

Tutustu asiakastarinan kautta, miten talon rakentaminen etenee vaihe vaiheelta.

Muuttovalmis talopaketti

”Erinomainen valinta ensimmäiseksi omaksi kodiksi”

Sami ja Taija rakensivat ensiasunnokseen Muurametalojen valmistalon.

talopaketit, kokemuksia

”Kustannukset ja muuttopäivä oli tiedossa heti alusta asti”

Kokemuksia avaimet käteen -periaatteella toteutetusta Muurametalosta

”Tämä oli lapsiperheelle helppo ja nopea tapa rakentaa uusi talo”

”Tämä oli lapsiperheelle helppo ja nopea tapa rakentaa uusi talo”

”Muurametalojen edistyksellinen alapohjaratkaisu vakuutti”

”Minulle oli tärkeää, että talo rakennetaan kuivissa tehdasolosuhteissa”

”Minulle oli tärkeää, että talo rakennetaan kuivissa tehdasolosuhteissa”

Mitä tapahtuu ennen rakentamista?

Valmistaloa rakennettaessa asiakkaan tehtävät painottuvat varsinaista rakentamista edeltävään aikaan. Kysyimme rakentajapariskunnalta, minkälaisia asioita tässä vaiheessa rakennusprojektia on tullut eteen ja minkälaisia vinkkejä ja ohjeita antaisitte muille rakentamisesta kiinnostuneille henkilöille.

Kiireinen yrittäjäpariskunta toteutti talohaaveensa Muurametalojen kanssa

9-vuotta Muurametalossa

9 vuotta Muurametalossa

Pynnösten talo Säynätsalossa.

Alasen perheen unelmien koti

Alasen perhe rakensi unelmiensa talon

Anu Kujalan mielestä valmistalon rakentaminen on helppoa ja vaivatonta

Anu Kujala oli seuraamassa talon pystytystä. Tutustu Anun mietteisiin talon rakentamisesta.

Talopaketti, kokemuksia

Paras ratkaisu juuri minulle!

Markku Kärppä, Sipoo

Eläkekoti perintötontille

Matti ja Maria Koskinen, Espoo

Nuoren parin haave toteutui!

Roosan ja Tomin talo, Laukaa

Asiakastarina - Sepposet

Juuri meille räätälöity koti!

Inga ja Hannu Sepponen

Asiakastarina Mäntyniemi

Mäntyniemi M-161 -Lappeenranta

Lappeenrannassa asustava Hanna ja Antti Hyvärisen perhe rakensi jo toisen Muurametalonsa kasvavan perheensä tarpeisiin.

Valikko